Kirjaudu sisään

ETUSIVU
OHJELMAPALVELUT
KULTTUURIKALENTERI
AJANKOHTAISTA
KULTTUURIESITE
TRISSAGALLERIA
Antti Maasalo
cv
Eira Viertoma
Heikki Mäki-Tuuri
Liisa Malkamo
Minna Herrala
Panu Hemminki
Rauno Lepistö
Seppo J. Tanninen
Tiina Laasonen
Tuulikki Päällysaho
info
KULTTUURIALOJA
KULTTUURIHAKEMISTO
OPPAITA TOIMIJOILLE
SUUNNITELMAT
YHTEYSTIEDOT

ETSI SIVUILTA

Antti Maasalo
"Verkkogallerian näyttelyssäni on muutamia teoksia varhaisemmilta vuosilta. Ne ovat teoksia, joita en ole halunnut usein asettaa esille näyttelyihin, koska teokset kärsivät kuljetuksista, jos ei itse pääse viemään ja ripustamaan niitä. Siksi niiden esittely on mielestäni paikallaan näin verkkogalleriassa. Muut teokseni tässä näyttelyssä ovat aihepiiriltään erilaisia sekä ulko- että sisätiloihin soveltuvia teoksia. Eniten on kuitenkin mukana aurinko- ja tuuliteoksia, jotka ovat myös illalla ja varsinkin talvella pitkänä, pimeänä aikana ympäristöäänkin valaisevia valoteoksia. Näyttelyissä teokset on pystytetty usein maahan tehtyyn reikään sellaisenaan, mutta mahdollisesti pysyvästi sijoitettuna on hyvä tehdä pieni perustus tai esim. kattoasennuksessa kiinnitykset varpailla sallittuihin kohtiin. Uusimmat julkiset teokseni valmistuvat tänä vuonna Eläke-Fennian pääkonttoriin Helsinkiin ja kaksi kiertoliittymäteosta Alajärvelle. Tulevia näyttelyitä ovat: Dimension näyttely Pieksämäen Poleenissa ja aurinkotaiteen näyttely Tanskassa tänä kesänä, syksyllä E-P:n museon näyttely Törnävän kivinavetassa ja Pohjalaisen Taiteilijaliiton näyttely Salossa sekä ensi vuodeksi suunniteltu näyttelykierros Unkarissa."

Antti Maasalo
Kirkonkyläntie 10
63500 Lehtimäki
puh. (06) 511 3520
http://www.maasalo.fi
antti.maasalo@iki.fi

Sivuun liitetyt dokumentit:
EP_liitto_Opaskirja.pdf
EROCseminaari.pdf
kulttuurinkvopas.pdf
markopas.pdf
Trissa_kulttuuri_net.pdf